Asiantuntevat toimintaterapeuttimme

Meillä  työskentelee lämminhenkinen ja vahvan ammattitaidon omaava tiimi.  Tutustu terapeutteihimme alla.

Hanna Balci

Toimintaterapeutti, kuntoutusasiantuntija.

Olen Hanna Balci, toimintaterapeutti  (AMK) ja monialaisen kuntoutuksen asiantuntija (YAMK), lasten ja nuorten erityisohjaaja sekä neuropsykiatrinen valmentaja. Toteutan PirTee Oy:ssä toimintaterapiaa, neuropsykiatrista valmennusta ja kuntoutusasiantuntijan palveluita, keskittyen erityisesti lasten, nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointiin.

Minulla on erityisosaamista neuropsykiatrisen diagnoosin saaneiden asiakkaiden kanssa, kuten ADHD, autismi, käytöshäiriöt, lievä kehitysvamma sekä erilaiset ahdistuneisuushäiriöt. Toimintaterapiassa kuntoutan motorisia taitoja, hahmottamisen taitoja, toiminnanohjausta ja tarkkaavuutta, sosiaalisia ja vuorovaikutustaitoja, kaveri- ja leikkitaitoja, tunnetaitoja, aistisäätelyn haasteita sekä psyykkisiä taitoja. Ohjaan myös ympäristöä – perhettä, läheisiä, koulua ja varhaiskasvatusta – ja teen toimintaterapia-arviointeja sekä lausuntoja.

Kuntoutusasiantuntijana autan asiakkaita kuntoutusetuuksien hakemisessa ja selvittämisessä, annan asiantuntija-apua, ja toimin kouluttajana sekä ohjaajana.

Empaattisuus, tasa-arvo ja asiakkaiden kunnioitus ovat toimintani kulmakiviä. Olen asiakaslähtöinen ja vuorovaikutustaitoni tukevat sujuvaa yhteistyötä niin asiakkaiden kuin heidän läheistensä kanssa. Vapaa-ajallani harrastan luovia taiteenlajeja, kuten maalausta, käsitöitä, laulua ja pianonsoittoa.

Susanna Rantala

Toimintaterapeutti, lähihoitaja.

Olen Susanna Rantala, toimintaterapeutti (AMK) ja lähihoitaja. Työskentelen PirTee Oy:ssä kaikenikäisten  asiakkaiden parissa tukien heidän toimintakykyään, osallisuuttaan ja arjessa selviytymistään.

Minulla on kokemusta lasten toimintakyvyn arvioinnista, lasten ja nuorten avokuntoutuksesta, neurologisesta kuntoutuksesta sekä kehitysvammaisten henkilöiden kanssa työskentelystä. Toimintaterapiassa hyödynnän vahvoja vuorovaikutustaitojani, asiakaslähtöistä työotetta sekä kykyä kohdata jokainen ihminen yksilöllisesti ja arvostavasti.

Erityisiä vahvuuksiani ovat aito kohtaaminen, läsnäolo, kuunteleminen, joustavuus sekä ratkaisukeskeinen työskentelyote. Työskentelen sujuvasti erilaisissa toimintaympäristöissä ja teen tiivistä yhteistyötä asiakkaan, läheisten sekä muiden ammattilaisten kanssa. Minulle on tärkeää löytää yhdessä asiakkaan kanssa toimivia keinoja, jotka tukevat merkityksellistä ja mahdollisimman sujuvaa arkea.

Vapaa-ajallani nautin perhe-elämästä, luonnossa liikkumisesta, joogasta, pyöräilystä ja käsitöistä. Viiden lapsen äitinä minulla on vahvaa ymmärrystä lasten kehityksestä, perheiden arjesta ja erilaisista elämäntilanteista, mikä tukee myös työtäni toimintaterapeuttina.

 

Satu Rajavuori

Toimintaterapeutti, työkykykoordinaattori, lähihoitaja. 

Olen Satu Rajavuori, toimintaterapeutti (AMK), työkykykoordinaattori ja koulutukseltani myös lähihoitaja. Työkokemusta minulle on kertynyt monipuolisesti hoito-, kuntoutus- ja ohjausalalta, erityisesti kotihoidosta, neurologisesta kuntoutuksesta sekä neurologisten asiakkaiden parista.

Työskentelen kaikenikäisten asiakkaiden kanssa, mutta PirTeessä erityisosaamistani ovat ikääntyneiden toimintakyvyn tukeminen, kotiin vietävät palvelut sekä kuntoutuksen toteuttaminen asiakkaan omassa arkiympäristössä. Minulle on tärkeää löytää yhdessä asiakkaan kanssa käytännöllisiä ratkaisuja, jotka tukevat sujuvaa, turvallista ja merkityksellistä arkea.

Toimintaterapeuttina vahvuuksiani ovat aito kohtaaminen, ratkaisukeskeinen työote, helposti lähestyttävä persoonani sekä kyky rakentaa luottamuksellinen yhteistyösuhde asiakkaisiin ja heidän läheisiinsä. Haluan tehdä kuntoutuksesta tavoitteellista, mutta samalla lämminhenkistä ja asiakkaan näköistä – toisinaan myös sopivalla ripauksella huumoria.

Erityislapsiperheen äitinä minulla on vahvaa ymmärrystä perheiden arjesta, erilaisista tuen tarpeista ja arjen toimivien ratkaisujen merkityksestä. Työssäni yhdistyvätkin ammattitaito, käytännönläheisyys sekä halu kohdata jokainen ihminen yksilönä.

"Äiti on hauska ja tiukka." Oman lapseni kuvaus minusta taitaa kertoa melko hyvin myös siitä, millainen toimintaterapeutti olen.